Alkukartoitus 60 min

79,00 

Hoitolahjakortti on mainio tapa muistaa ystäviään ja läheisiään.

Alkukartoistus lahjakortin saajalle tehdään alkukartoitus, jossa kartoitetaan ja selvitetään terveysongelman alkulähdettä. Emme lähde hoitamaan ainoastaan oiretta vaan etsimme aina oireen aiheuttajan. Alkukartoitus ei sido jatkotoimenpiteisiin.

Jos lahjan saaja haluaa käyttää korttia toiseen palveluun, jonka hinta on pienempi kuin kortin arvo, loppusaldo jää talteen järjestelmäämme seuraavaa hoitokertaa varten. Vastaavasti, kun palvelun hinta lopulta ylittää kortilla olevan saldon, erotuksen voi maksaa muilla käytössämme olevilla maksutavoilla.

Tutustu palveluun tästä!

Lahjakorttipohja
Osasto:

Kuvaus

Mitä 60 min alkukartoitus sisältää?

Tilanteesi kartoituksen

Esitietolomakkeen pohjalta arvioimme tilanteesi ja tarpeesi. Käymme 60 minuutin tapaamisen aikana läpi perusoireesi ja koko elämänkaaresi kartoittaen niitä tekijöitä, jotka voivat olla vaikuttamassa oireidesi taustalla.

Hoitosuunnitelman

Kartoituksen pohjalta laadimme sinulle tutkimus- ja hoitosuunnitelman. Ehdotamme niitä hoitomuotoja ja -toimenpiteitä, jotka auttavat sinua vaivoissasi parhaiten. Pyrimme hoitamaan ongelmat aiheuttavia juurisyitä – mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Kotihoito-ohjeita

Saat pieniä konkreettisisa neuvoja, mitä voit tehdä itse juuri nyt tilanteesi eteen. Vaikka et jatkaisikaan kartoituksen jälkeen kanssamme eteenpäin, saat myös hyödyllisiä vinkkejä siitä, mitä voit itse tehdä hyvinvointisi parantamiseksi jo nyt.


Lisäksi käymme läpi:

Kehon toiminnan perusteet

Käymme lyhyesti läpi kehon toiminnan perusteita. Kuinka solut toimivat ja mitä terveet solut tarvitsevat rakentuakseen – erityisesti elämän poikkeustiloissa (stressi, isot muutokset, erityiset haasteet…)

Kuinka keho korjaa itseään

Opit, kuinka keholla on uskomaton kyky korjata itseään, kun sille antaa sen mitä se tarvitsee. Kun kehoa hoitaa kokonaisuutena, nopeat tulokset tulevat yllättämään.

Kuinka korjaat nesteytys- ja mineraalivajauksen

Saat ohjeet hyvään nesteytykseen, mikä on helpoin yksittäinen asia, jolla voit konkreettisesti parantaa oloasi ja jaksamistasi!

Lue lisää!